Salli evästeet, jotta voit käyttää automaattisia käännöksiä
Valmennustalo Jengass voit löytää omia vahvuuksia ja hahmottaa askelia kohti sinulle sopivia työ- ja koulutusmahdollisuuksia tai muita palveluita.
Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen ensimmäinen sosiaalityön foorumi pidettiin perjantaina 3.11.2023.
Koivukylän terveysaseman hammashoitola saa käyttöönsä uudet tilat aseman kolmannessa kerroksessa maanantaista 13.11.2023 alkaen.
Haastattelussa Valmennustalo Jengan ohjaaja Tilly.
VAKEn vanhusten palveluissa käynnistettiin huhtikuussa 2023 omaishoidon kehittämisprojekti, jonka avulla kehitetään omaishoitajien jaksamista tukevia palveluja.
Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen yhteistyössä viestintätoimisto Drumin kanssa tekemä HYVANTEKIJÄT valittiin sekä vuoden viestintätyöksi että Yritys- ja yhteisöviestintä -kategorian voittajaksi.
Lasten kuntoutuspalveluiden asiakasohjaus ja neuvonta siirtyy neuvolan puhelinpalvelun yhteyteen. Myös ravitsemusterapian (lapset, nuoret ja aikuiset) puhelinnumero muuttuu.
Vantaan Myyrmäessä on tammikuusta asti toiminut uudenlainen hoiva-asumisen yksikkö, Hyvän vanhuuden osaamiskeskus, jossa viedään vanhustenhoitoa rohkeasti eteenpäin.
Vantaan ja Keravan hyvinvointialueella valmistellaan uudistusohjelmaa, jolla tavoitellaan kahden prosentin tuottavuutta vuosittain. Tästä huolimatta alijäämää kertyy mittavasti. Hyvinvointialueen hallituksen puheenjohtaja Maarit Raja-Aho odottaa paljon ohjelmalta.
Vantaan ja Keravan hyvinvointialue (VAKE) oli mukana Työterveyslaitoksen toteuttamassa hyvinvointialueiden työhyvinvointitutkimuksessa, jossa käsiteltiin työhön, työyhteisöön, johtamiseen ja työssä jaksamiseen liittyviä teemoja.