Salli evästeet, jotta voit käyttää automaattisia käännöksiä
Vantaan ja Keravan hyvinvointialueella kokeillaan maaliskuusta alkaen hyte-palvelutarjotinta. Palvelutarjottimen kokeilu on osa HyväHyte-hankekärjen (VAKEHyva -Hyvät palvelut -hanke) kehittämistyötä, jossa suunnitellaan ja toteutetaan hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen palvelukonseptia.
VAKEn ikääntyneiden palveluopas on julkaistu! Löydät oppaasta tietoa hyvinvointialueen, kaupunkien ja alueen järjestöjen palveluista.
Vantaan ja Keravan hyvinvointialue järjestää liikkumista tukevien palvelujen yleisötilaisuuden keskiviikkona 6.3.2024.
VAKEn vanhusten palvelujen avoimista asiakaspalautteista jo melkein puolet ovat kiitoksia. Ympärivuorokautisen palveluasumisen jonotilannetta on saatu purettua merkittävästi.
Täydentävä toimeentulotuki on tarkoitettu välttämättömiin menoihin, joita ei voi kattaa Kelan myöntämällä perustoimeentulotuella tai siihen kuuluvalla perusosalla.
Määräaikaan mennessä avustuksia haki 76 toimijaa. Hakemusten yhteenlaskettu summa oli lähes 3 miljoonaa euroa.
Valtuutetut esittivät syvän huolensa VAKEn alueen nuorten jengiytymisestä, ja ongelmia aiheuttavista sosiaalisista haasteista.
Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen (VAKE) ravitsemuskoulutuspäivä järjestetään 17.4.2024 Myyrmäen terveysasemalla.
Vantaan ja Keravan hyvinvointialue (VAKE) on toiminut nyt reilun vuoden ajan. Uudessa organisaatiossa haluttiin heti panostaa toimintakulttuurin kehittämiseen. Tulokset näkyvät jo ensimmäisen vuoden jälkeen.
Maaliskuuhun 2024 mennessä sairaalapalvelujen lääkärin viroista jokaisessa on tekijä. Virkalääkäreitä on kaikkiaan 34 henkilöä ja ostolääkärien määrä on laskenut alle 10 prosenttiin.