Salli evästeet, jotta voit käyttää automaattisia käännöksiä
Mukana listalla oli hyvinvointialueen tilinpäätös vuodelta 2022, jonka aluevaltuusto hyväksyi ensi töikseen. Aluevaltuusto hyväksyi lisäksi Eteva kuntayhtymän sekä Kårkullan kuntayhtymän tilinpäätökset vuodelta 2022 sekä HUS-järjestämissopimuksen.
Yhteisöllisyyttä edistävät ikäystävälliset kylät -hanke loi suuntaviivoja, miten ikäystävällisyys voidaan ottaa huomioon tulevaisuuden kaupunkisuunnittelussa ja rakentamisessa.
Aluehallitus päätti jättää Kielotiellä Tikkurilassa sijaitsevaa kiinteistöä koskevan suunnitteluvaraushakemuksen Vantaan kaupungille.
20.6.2023 vietetään maailman pakolaispäivää.
Kysyimme VAKE-bussilaisten kesäkuulumisia!
Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen palvelujen aterialaskutus käynnistyy kesän 2023 aikana.
Haastattelimme Helsinki Pride -yhteisön Kahden vähemmistön väki -ryhmän ohjaajaa Raila Riikosta vammaisten seksuaalisuuden ja sukupuolten moninaisuudesta.
Vantaan ja Keravan hyvinvointialue järjestää vanhusten palveluiden järjestöseminaarin 26.9.2023. Ennakkoilmoittautuminen tapahtumaan on nyt auki.
Vantaan ja Keravan hyvinvointialueella koetaan, että siirtymä uuteen omatiimi- toimintamalliin on saatu hyvin käyntiin. Lääkärien rekrytointia helpottaa, että alueella on välittömästi voitu aloittaa tärkeä kehitystyö.
Mietitkö sijais- tai tukivanhemmaksi ryhtymistä? Tule Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen infotilaisuuteen kuulemaan, millaista elämä lapsen tai nuoren tukiperheenä ja lyhyt- tai pitkäaikaisena sijaisperheenä on. Kokemuksistaan kertovat nykyiset sijais- ja tukivanhemmat ja perheitä tukevat