Salli evästeet, jotta voit käyttää automaattisia käännöksiä
Lastensuojelun sosiaalityö tukee lasta ja perhettä tilanteissa, joissa lapsen kasvuolosuhteet vaarantuvat tai hän itse vaarantaa kehitystään. Palvelu tarjoaa tukea esimerkiksi sosiaalityöntekijän tapaamisten, perhetyön ja tukihenkilötoiminnan kautta. Tavoitteena on edistää lapsen hyvinvointia ja
Tehostettu perhetyö tarjoaa tukea lastensuojelun asiakasperheille arjen haasteisiin, kuten vuorovaikutukseen, kasvatukseen ja kriisitilanteisiin. Työskentely tapahtuu perheen kotona tai sovitussa paikassa, ja tavoitteena on vahvistaa perheen hyvinvointia ja ehkäistä tilanteiden kärjistymistä
Perhekuntoutus tukee koko perhettä arjen haasteissa. Palvelussa vahvistetaan vanhemmuutta, perheen vuorovaikutusta ja arjen hallintaa yhdessä ammattilaisten kanssa. Tavoitteena on lisätä perheen hyvinvointia ja toimintakykyä. Perhekuntoutusta voidaan järjestää perheesi kotona tai
Lastensuojelun perhehoidossa lapselle järjestetään turvallinen hoito sijaisperheessä silloin, kun omassa kodissa ei voida turvata hänen kasvuaan ja kehitystään. Palvelu tarjoaa lapselle ja perheelle suunnitelman mukaista tukea sekä arvioi mahdollisuuksia palata kotiin. Sijoitus tehdään yhteistyössä
Lastensuojelun laitoshoito tarjoaa lapselle turvallisen ja ammatillisesti tuetun kodin silloin, kun hän ei voi asua omassa kodissaan. Palvelussa huolehditaan lapsen arjesta, hyvinvoinnista ja yksilöllisestä tuesta. Tavoitteena on turvata lapsen kasvu ja kehitys vaikeassa elämäntilanteessa.
Hyvinvointialueen Asukkaan asialla -hankkeessa tuotettu kaksi uutta animaatiota asiakkaille sekä työntekijöiden työn tueksi.
Nuorten aikuisten sosiaalityö tarjoaa 18-24-vuotiaille tukea elämän haasteisiin, kuten asumiseen, koulutukseen, työhön ja ihmissuhteisiin. Palvelussa saa keskusteluapua, ohjausta ja neuvontaa sekä tarvittaessa kriisitukea ja sosiaalista kuntoutusta. Tavoitteena on yhdessä löytää ratkaisuja ja uusia
Välttämättömät ja kiireelliset sosiaalipalvelut virka-ajan ulkopuolella ja akuutti kriisiapu sekä suuronnettomuusvalmius 24/7.
Voit asua perheryhmäkodissa, jos olet oleskeluluvan saanut alaikäinen eikä sinulla ole huoltajaa Suomessa.
Vantaan ja Keravan hyvinvointialue etsii uusia perhehoitajia lapsille ja nuorille. Yli kaksikymmentä vuotta sijaisvanhempana toiminut Taimi Jurvanen tiivistää kokemuksensa sanoihin: ”Lapset antavat niin paljon – päivääkään en vaihtaisi pois.”