Salli evästeet, jotta voit käyttää automaattisia käännöksiä
Tukea lapselle ja nuorelle eri elämäntilanteisiin.
Anniina Lappalainen työskentelee lastensuojelun avohuollon sosiaalityöntekijänä Vantaan ja Keravan hyvinvointialueella. Työssä jaksamisessa auttaa uusien työntekijöiden tukemiseen kehitetty perehdytyksen mentorointimalli.
VAKE kehittää sosiaalialan palveluita asiakkaita ja henkilöstöä kuunnellen.
Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen psykologi Kirsi Kuronen on viihtynyt perheneuvolan monipuolisissa tehtävissä yli 20 vuotta. Perheneuvolapalvelujen lähijohtajana hän rohkaisee työuran alussa olevia psykologeja hakemaan töihin perheneuvolaan. Kiinnostavia urapolkumahdollisuuksia löytyy sekä
Lasten kuntoutuspalveluiden asiakasohjaus ja neuvonta siirtyy neuvolan puhelinpalvelun yhteyteen. Myös ravitsemusterapian (lapset, nuoret ja aikuiset) puhelinnumero muuttuu.
Etänä toteutettavat ensitietoryhmät tarjoavat vanhemmille tietoa, tukea ja käytännön keinoja eri teemoista. Ryhmät ovat kertaluonteisia ja niihin voi osallistua helposti omalta laitteelta käsin. Tapaamisissa keskustellaan luottamuksellisesti muiden vanhempien kanssa.
Vantaan ja Keravan hyvinvointialue toimii yhteistyökumppanina Päivikki ja Sakari Sohlbergin säätiön rahoittamassa Hyvän arjen rakentajat -ohjelmassa. Hyvinvoinnin palveluja ja tukea on tarjolla lapsille, nuorille ja ikääntyville.
Opiskeluhuollon psykologipalvelut toisella asteella tarjoavat tukea opiskelijoille mielen hyvinvointiin, opiskeluun ja elämäntilanteisiin liittyvissä haasteissa. Psykologin kanssa voi keskustella luottamuksellisesti ja yhdessä etsitään keinoja tilanteen helpottamiseksi.
Perusopetuksen kuraattoripalvelut tarjoavat tukea oppilaan koulunkäyntiin, hyvinvointiin ja kasvuun yhteistyössä koulun henkilöstön kanssa. Kuraattori auttaa esimerkiksi kaverisuhteisiin, perhetilanteeseen tai koulunkäyntiin liittyvissä asioissa.
Lapsiperheiden ja lastensuojelun päivystys ma-pe klo 8-15 p. 09 4191 5500. Lapsiperheiden ja lastensuojelun päivystys vastaa keskitetysti Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen kiireellisestä lapsiperheiden ja lastensuojelun sosiaalityöstä virka-aikana. Lapsiperheiden ja lastensuojelun päivystys
Vernissakatu 8 C01300VantaaSuomi