Salli evästeet, jotta voit käyttää automaattisia käännöksiä
Yksinäisyyden kokemus voi seurata läpi elämän, mutta sen ilmenemismuodot voivat vaihdella. Kokemusasiantuntija Oliver Sievänen käsittelee kokemaansa yksinäisyyttä tässä blogikirjoituksessa.
Sininen taivas
Olen kokemusasiantuntija. Vaikkei käsite olisi tuttu, nimikkeestä voi päätellä minulla olevan omakohtaista kokemusta erinäisistä asioista. Olen vuosien varrella läpikäynyt pelkotiloja, kiusaamista, masennusjaksoja, turvattomuutta, itseinhoa, vainoharhaisuutta, hyväksikäyttöä ja kuulumattomuuden tunteita - monenlaisia tuntemuksia, joiden kanssa yksinäisyydestä kärsivät painivat jopa päivittäin.
Mielenterveystalo määrittelee karkeasti yksinäisyyden kahteen tyyppiin: sosiaaliseen ja emotionaaliseen yksinäisyyteen. Sosiaalisessa yksinäisyydessä sosiaalisia verkostoja ei ole tai niitä ei ole riittävästi. Emotionaalisessa yksinäisyydessä sen sijaan ihmissuhteissa ei ole riittävästi merkityksellisyyttä ja läheisyyttä.
On hyvin eri asia olla yksinäinen keskellä ihmisjoukkoa kuin mitä on olla vailla ainuttakaan ystävää. Nämä yksinäisyyden eri muodot eivät ole verrattavissa; niiden aiheuttajat ovat usein erilaisia, samoin kuin niihin liittyvät kokemukset.
Sosiaalinen yksinäisyys voi syntyä esimerkiksi uudelle paikkakunnalle muuttamisen myötä, elämän muutoksen johdosta tai maailmantilanteen takia. Korona-aikaan yksinäisten määrä kasvoi merkittävästi, kun liikkuminen vaikeutui ja vallitsi kehote pysyä omissa oloissa. Jopa henkilökohtainen tavoite parempaa elämää kohti voi ajaa yksinäisyyteen. Jos entinen päihteiden käyttäjä haluaa irtautua seurasta, jossa houkutus sortua päihteisiin on suuri, hän saattaa menettää kaikki kaverinsa siinä samalla. Samaten mielenterveyskuntoutuja voi huomata, etteivät tietynlaiset ihmiset tahdo viettää enää aikaa yhdessä sen jälkeen, kun hänen itsekunnioituksensa on lisääntynyt.
Emotionaalinen yksinäisyys on yllättävän tavanomaista esimerkiksi vähemmistöryhmien edustajilla - etenkin, jos ei ole tavannut itsensä kaltaisia edes kirjoissa tai elokuvissa. Henkilöstä, joka kokee kuulumattomuuden tunteita oman identiteettinsä, arvomaailmansa, terveydentilansa tai esimerkiksi poikkeamansa takia, voi tuntua ettei ole paikkaa jossa hänet hyväksytään omana itsenään. Hänellä voi olla myös pelkoa muiden ihmisten reaktioista: eristäminen, fyysinen väkivalta ja mustamaalaaminen ovat kaikki mahdollisia riskejä, jotka tulee ottaa huomioon paljastaessaan erilaisuuttaan.
Näistä syistä voi tuntua siltä, että on helpompaa olla yksin tai elää valheessa kuin olla rehellinen ja haavoittuvainen.
Ihmiset ovat yksilöitä, tottakai. Sen vuoksi elämäntilanteet, joissa joku voisi kokea huomattavaa sosiaalista yksinäisyyttä, voivat toisille olla normaaleja tai jopa suotuisia.
Tämän vuoksi, jos olet esimerkiksi ammattihenkilönä kohtaamassa yksinäisyydestä kärsiviä, on tärkeää olla tekemättä oletuksia toisten tarpeista: älä kyseenalaista tai vähättele, vaan kuuntele ja anna tilaa puhua.
Olen itse autismin kirjolla enkä osittain siksi kaipaa samaa määrää ihmiskontakteja kuin keskivertokansalainen. Oma tila on minulle tärkeää, koska uuvun nopeasti sosiaalisissa tilanteissa. Tämä ei silti tarkoita, että olettaisin kaikkien olevan samanlaisia kuin minä. Jokaisen meidän tarpeet ovat yksilöllisiä ja jokaisen tarpeet tulisi kohdata yhdenvertaisesti. Usein tämäkin on helpommin sanottu kuin tehty, mutta tärkeintä lienevät hyvät tarkoitusperät ja halu olla läsnä.
Kirjoittaja:
Oliver Sievänen Kokemusasiantuntija