Rikoserityisen sosiaalityön malli juurtuu nuorten sosiaalityöhön

Ajankohtaista

Asiasanat

AikuissosiaalityöNuoret

Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen Rikoksilla oireilevat nuoret –hankkeessa on kehitetty toimintamalleja nuorten rikoksista irtautumisen tueksi. Nuorten aikuisten osalta hanke päättyy huhtikuussa 2023 ja tulokset näkyvät koko hyvinvointialueen palveluissa.

Reppu portailla

Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen Rikoksilla oireilevat nuoret -hankkeessa on rakennettu rikoksilla oireilevien nuorten aikuisten toimintamalli sosiaalihuoltoon. Hankkeessa asiakkaina on ollut nuoria, joilla on toistuvaa tai vakavaa rikoskäyttäytymistä. Työskentelyssä on huomioitu nuorten moninaiset elämäntilanteet ja tuen tarpeet, joten myös toimintamallin ohjeet on rakennettu koskettamaan koko rikosprosessia.

Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen nuorten aikuisten sosiaalityön ja lastensuojelun jälkihuollon tiimit on hankkeen aikana perehdytetty rikoserityiseen nuorisososiaalityöhön. Osaamisen pysyvyys varmistetaan avainhenkilöjohtoisella perehdytyksellä ja jatkuvalla yhteiskehittämisellä työn arjessa, rakenteissa ja verkostoissa. Jälkihuollossa nuoret saavat tukea omalta sosiaalityöntekijältään.

Nuorten aikuisten hankeosuuden koordinaattorina työskennellyt sosiaalityöntekijä Salla Hyvärinen kiittää erityisesti Rikosseuraamuslaitosta menestyksekkäästä yhteiskehittämisestä ja viranomaisten arkeen siirtyneistä yhteistoiminnan käytännöistä. Hyvärinen ajattelee lämmöllä kaikkia noin viittäkymmentä nuorta, jotka olivat hankkeen asiakkaina sekä koulutettuja kokemusasiantuntijoita, jotka ovat olleet mukana niin asiakas- kuin kehittämistyössä. Heidän kokemustensa ja avoimuutensa kautta rikoserityisen nuorisososiaalityön osaaminen on lisääntynyt ja jatkossa Vantaalla ja Keravalla asuvat nuoret saavat systemaattisemmin tasalaatuista tukea rikoksista irtautumiseen.

Hankkeessa kehitetty toimintamalli sai kunniamaininnan Talentia ry:n Hyvä käytäntö -kilpailussa vuonna 2023. Mallin voi ottaa käyttöön sellaisenaan tai mukautettuna minkä tahansa hyvinvointialueen lastensuojelun jälkihuoltoon ja aikuissosiaalityöhön. Mallissa erityistä on alle 21-vuotiaina rikoksen tehneitä koskettava erityislainsäädäntö ja nuoruusiän huomioiminen. Sosiaaliviranomaisten toimintaohjeet ja yhteistoiminta Rikosseuraamuslaitoksen kanssa on kuvattu Innokylässä.

Rikoksilla oireilevat nuoret on Oikeusministeriön erityisavustuksella toteutettu hanke, joka on alkanut 16.11.2020. Hankkeessa on kaksi kokonaisuutta: ensimmäinen lastensuojelussa 13-17-vuotiaille ja toinen 18-24-vuotiaiden nuorten aikuisten sosiaalityössä. Nuorten aikuisten osalta hanke päättyy varsinaiseen hankekauteen 30.4.2023.  Erityisavustuksella pilottihankkeita on toteutettu Vantaan ja Keravan lisäksi Oulussa, Rovaniemellä ja Turussa.

Helsingin yliopiston Kriminologian ja oikeuspolitiikan instituutti tekee tutkimusta pilottihankkeista. Tutkimus valmistuu vuonna 2024. Pilottihankkeiden taustalla on selvitys[1] siitä, ettei Suomessa ole ollut systemaattisia toimintamalleja toistuvia ja vakavia rikoksia tekevien nuorten tukemiseksi sekä Oikeusministeriön kehittämistyöryhmän ehdotus rikoksilla oireilevien nuorten toimintamalliksi[2].

Lisätietoa Rikoksilla oireilevat nuoret -hankkeesta löydät verkkosivuiltamme.

Nuorten 18-24-vuotiaiden aikuisten sosiaalityön ja ohjeet siihen hakeutumiseen löydät verkkosivuiltamme.

Ammattilaisten konsultaatiotukea voit pyytää sähköpostitse osoitteesta nuortensosiaalityo@vakehyva.fi

[1] Lotta Haikkola, Noora Hästbacka ja Elina Pekkarinen (toim.) Kuka vastaa nuorten rikoksiin? Ammattilaisten, nuorten ja kustannusten näkökulmia palveluihin. Helsinki. Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan julkaisusarja 2019:34.

[2] Toimintamalli rikoksilla oireileville nuorille. Kehittämistyöryhmän ehdotus. Helsinki. Oikeusministeriön julkaisuja, selvityksiä ja ohjeita 2019:26.

Lisätietoja

Salla Hyvärinen

Rikoksilla oireilevat nuoret -hanke (Ri-O)
Sosiaalityöntekijä – Hankekoordinaattori
+358 40 186 7945 salla.hyvarinen@vakehyva.fi

Avainsanat

Aikuissosiaalityö