Salli evästeet, jotta voit käyttää automaattisia käännöksiä
Oletko 7–17-vuotias VAKEn asiakas? Toivomme, että saamme kuulla palautettasi sote-palveluistamme, joten olemme ottaneet käyttöön lasten ja nuorten asiakaspalautekyselyn.
Järjestöyhteistyön neuvottelukunta kokoontui neljännen kerran 14. toukokuuta 2025 Vantaalla. Kokous oli ensimmäisen toimintakauden viimeinen kokous. Kokouksessa käsiteltiin ajankohtaisia asioita liittyen järjestöyhteistyöhön, järjestöavustuksiin sekä viestintään ja tiedon välitykseen.
Hae mukaan seuraavalle toimikaudelle (syyskuu 2025-elokuu 2027) 11.8. mennessä!
Kolmevuotisen VAKEhyva – Hyvät palvelut -hankkeen työntekijät esittelivät hankkeen onnistumisia ja tuloksia huhtikuussa HYVAt messut -tapahtumassa. Palvelujen ja toimintamallien kehittämisessä tavoitteena on ollut, että asiakkaat pääsevät hoitoon nopeammin ja saavat tukea oikeaan aikaan.
Asunto kaikille -hanke on Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen yhteistyöhanke, joka pyrkii poistamaan pitkäaikaisasunnottomuutta. Hankkeessa kartoitetaan alueen palvelut ja kehitetään yhteistyötä asunnottomuuden ehkäisemiseksi, erityisesti nuorten ja maahan muuttaneiden tukemiseksi.
Uuden aluevaltuuston ensimmäisessä kokouksessa 9.6.2025 käsiteltiin muun muassa hyvinvointialueen vuoden 2024 arviointikertomus sekä hyväksyttiin tilinpäätös.
Syksyllä 2024 toteutettu päihdetilannekysely kartoitti Vantaan ja Keravan asukkaiden näkemyksiä alueen päihdeilmiöistä ja -haitoista. Päihdetilannekyselyyn vastasi Vantaan ja Keravan hyvinvointialueella 1197 henkilöä. Kysely järjestettiin ensimmäistä kertaa hyvinvointialueella ja siitä on
Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen (VAKE) Seniorineuvonnan puhelinpalvelun ruuhka on saatu purettua, ja soittopyyntöihin vastataan nyt saman arkipäivän aikana.
Hei, vanhusten palvelujen yhteistyökumppani! Katso tämä yhteistyökumppaneiden kesäkirje.
Tikkurilan terveysaseman potilastoimistot yhdistyvät ja jatkossa yksi potilastoimisto palvelee kaikkien aseman omatiimien (A–D) asiakkaita nykyisen neuvonnan tiloissa 2. kerroksessa pääoven vieressä.