Salli evästeet, jotta voit käyttää automaattisia käännöksiä
VAKEssa ammattilaiset ja nuoret aikuiset kehittävät yhteistyötä yksinäisyyden vähentämiseksi. SPR:n Yksi Näistä -ohjelma Helsingin ja Uudenmaan piirissä keskittyy 18–29-vuotiaiden yksinäisyyteen ja ratkaisujen kehittämiseen.
Vantaan ja Keravan hyvinvointialueella on vuonna 2024 selvitetty yksinäisyyden ehkäisyyn liittyviä mahdollisuuksia. Laajempaa toimijakarttaa ja yhteistyön kehittämistä eri toimijoiden välillä ilmiöön liittyen käynnistettiin kevään aikana ammattilaisille suunnatulla kehittämistilaisuudella, jonka järjestivät VAKE:n Hyvät Palvelut –hankkeen HYVÄHyte- ja HYVÄIkä-hankekärjet.
Kehittämistilaisuudesta nousi idea tuoda ammattilaisten ajatusten rinnalle kuuluviin myös nuorten aikuisten omaa kokemusääntä yksinäisyydestä. Huomasimme pian, että olimme HYVÄHyte-hankekärjen sekä Suomen Punaisen Ristin (SPR) Yksi Näistä -ohjelman kanssa hyvin saman asian äärellä, ja aloimme suunnitella yhteistyötä ajatuksella “Mitä hyötyä siitä on, kun on löytänyt jonnekin yhteisölliseen toimintaan?”.
SPR sai Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskukselta (STEA) rahoituksen valtakunnallisesti toimivaan Yksi Näistä - Vaihtoehtoja ja saavutettavuutta yksinäisyystyöhön -ohjelmaan vuosille 2024–2026. Ohjelman kautta Punainen Risti selvittää ja toteuttaa keinoja yksinäisyyden vähentämiseksi sekä kehittää jo olemassa olevaa Ystävätoimintaa. Helsingin ja Uudenmaan piirissä kohderyhmäksi valittiin 18–29-vuotiaat nuoret aikuiset ja ensimmäiseksi toiminta-alueeksi Vantaa ja Kerava alueiden väestörakenteen sekä ajankohtaisten ilmiöiden vuoksi.
Aloitin työt helmi-maaliskuun vaihteessa nimikkeellä yksinäisyystyön suunnittelija. Tutustuin alueemme aktiivisten ja ammattitaitoisten vapaaehtoisten työhön ja pohdin, miten voisin tukea heidän toimintaansa tavoittaaksemme paremmin nuoria aikuisia ja vähentääksemme heidän yksinäisyyttään. Kartoitin alueen aiheeseen liittyviä tapahtumia sekä verkostoja, ja pian löysinkin juuri sen, mitä tarvitsin onnistuakseni tässä työssä - eli ammattilaisen, joka tuntee alueen nuoria aikuisia ja heille järjestettävää toimintaa." Milla Ruuska, yksinäisyystyön suunnittelija SPR Helsingin ja Uudenmaan piiri
Aloitin työt helmi-maaliskuun vaihteessa nimikkeellä yksinäisyystyön suunnittelija. Tutustuin alueemme aktiivisten ja ammattitaitoisten vapaaehtoisten työhön ja pohdin, miten voisin tukea heidän toimintaansa tavoittaaksemme paremmin nuoria aikuisia ja vähentääksemme heidän yksinäisyyttään. Kartoitin alueen aiheeseen liittyviä tapahtumia sekä verkostoja, ja pian löysinkin juuri sen, mitä tarvitsin onnistuakseni tässä työssä - eli ammattilaisen, joka tuntee alueen nuoria aikuisia ja heille järjestettävää toimintaa."
Jotta ymmärtäisimme paremmin yksinäisyyttä kokevien nuorten aikuisten tarpeita, meidän täytyisi voida osallistaa heitä enemmän ratkaisujen kehittämiseen. Päätimme jalkautua Vantaan ja Keravan hyvinvointialueella nuorten aikuisten toimintoihin ja kysyä meitä askarruttavia kysymyksiä suoraan nuorilta aikuisilta. Koska halusimme toteuttaa tiedonkeruun mahdollisimman vapaamuotoisesti sekä mahdollistaa osallistumisen matalalla kynnyksellä, kehitimme keskusteluja varten nuorten aikuisten yksinäisyyden kokemuksia käsittelevät keskustelukortit. Kortit helpottivat keskustelua, kun kysymykset olivat esillä ja abstrakteja aiheita sai pohtia halutessaan myös esimerkkivastausten avulla.
Keskusteluista nousi monia mielenkiintoisia ajatuksia yksinäisyyden teeman ympäriltä. Seuraavat ajatukset ovat kohtaamiemme yksittäisten nuorten aikuisten ajatuksia, eivätkä siis kattava otos Vantaan ja Keravan nuorten aikuisten kokemasta yksinäisyydestä.
Nuorten aikuisten jaettu kokemus oli, että yksinäisyydestä on vaikea puhua. Varsinkin ensimmäisillä kerroilla asian esiin ottaminen on vaikeaa häpeän ja pelon vuoksi. Mielessä voi pyöriä ajatuksia siitä, onko itse jotenkin vaikea, viallinen ja vääränlainen ihminen, koska kukaan ei halua viettää aikaa yhdessä. Yksinäisyys voi olla leimaavaa, ja siksi nuorten aikuisten mukaan on tärkeää miettiä tarkkaan, kenelle asiasta puhuu. Yksinäisyydestä on helpompi puhua silloin, kun ei enää itse ole siinä tilanteessa ja on tilaa ja rohkeutta olla oma itsensä.
Nyt siitä on helppo puhua, kun ei ole enää yksinäinen. Silloin ennen ei olisi voinut
Yksinäisyyttä voi kokea myös omassa kaveriporukassa. Mikäli ympärillä on ihmisiä, joilla on esimerkiksi hyvin erilaiset kiinnostuksen kohteet tai elämäntilanne, voi syntyä tunne siitä, ettei “kuulu jengiin”. Myös normit aiheuttavat helposti ulkopuolisuuden tunnetta, jos ei koe mahtuvansa niihin. Yksinäisyydestä on helpompi puhua, jos on löytänyt paikkaan, jossa on vertaisia. Tällöin tietää, että muutkin ovat jollain tavalla samassa tilanteessa, eikä itse ole “friikki” tai erikoinen.
“Vertaistuki auttaa puhumaan, joku muu ”ei tajuu”.”
Moni nuori aikuinen viettää paljon aikaa yksin kotona, eikä internetissä vietetty aika korvaa aitoa kohtaamista. Kun jää yksin kotiin, katoaa samalla paljon tiedonlähteitä, ei saa uusia näkökulmia eikä kukaan haasta omia ajatuksia. Myös itsetunto voi kärsiä, sillä yksin ei huomaa kaikkia hyviä asioita itsessään. Siihen tarvitaan usein muiden ihmisten tarjoamaa heijastuspintaa. Kun pääsee pois yksinäisyyden kehästä, löytää pikkuhiljaa uusia mahdollisuuksia ja solmut alkavat avautua.
“Vuorovaikutus luo merkitystä elämään ja antaa kokemuksen siitä, että joku huomioi jollain tavalla.”
Yhteisöllisen matalan kynnyksen toiminnan hyötyinä nähtiin muun muassa uudet kaverit ja ihmissuhteet sekä mahdollisuus löytää uusia kiinnostuksen kohteita ja harrastuksia, joihin ei välttämättä muutoin olisi varaa. On tärkeää päästä pois kotoa toisten seuraan ja saada ajatukset hetkeksi irti “omasta tilanteesta”. Yhteinen tekeminen antaa mahdollisuuden harjoitella sosiaalisia taitoja ja voi vaikkapa tukea päihteetöntä elämää. Vuorovaikutuksessa muiden kanssa voi saada tietoa muistakin palveluista ja löytää apua esimerkiksi mielenterveyden haasteisiin. Kun löytää oman paikkansa jostain, saattaa samalla kasvaa halu ottaa lisää vastuuta ja suurempaa roolia toiminnasta esimerkiksi vapaaehtoisena tai vertaisohjaajana.
“Löysin suuntaa elämään, ennen olin ihan hukassa.”
Nuoret aikuiset pohtivat, että ammattilaisten apu on merkittävää uuteen toimintaan mukaan pääsemisen kannalta. Uuteen toimintaan tai valmiiseen ryhmään on vaikea mennä, ja ensivaikutelmalla on suuri merkitys. Uudessa tilassa huomaa heti kuppikunnat ja aistii, onko tervetullut mukaan. Ammattilainen voi toimia alkuun nuoren aikuisen “tulkkina”, kun nuorta jännittää kohdata muita. Tutut kasvot, helposti lähestyttävät vertaiset ja lämmin tunnelma helpottavat osallistumista.
”Yksinäisyyden vähentämisen pitäisi olla osa terveydenhuoltoa.”
Toiveena oli, että terveydenhuollossa yksinäisyyden kokemus ja sen vaikutukset ihmisen hyvinvointiin ja terveydentilaan huomioitaisiin nykyistä paremmin. Nuoret aikuiset kertoivat jakaneensa terveydenhuollon ammattihenkilöille paljon omia huoliaan ja kokemuksiaan yksinäisyydestä, mutta asiat usein ohitetaan eikä niille tapahdu mitään. Jos arasta aiheesta yrittää puhua jollekin, mutta sitä ei noteerata, on asiaa entistä vaikeampi tuoda esille enää uudestaan. Pelkkien lääkinnällisten kysymysten lisäksi voisi välillä kysyä esimerkiksi: ”Miten vietät päiväsi?”.
Ammattilaisten pitää tietää palveluista, että osaa ohjata.”
Nuoret aikuiset kokivat, etteivät ammattilaiset välttämättä tiedä tarpeeksi palveluista eivätkä osaa suositella päiviin fiksua toimintaa, jossa voisi tavata muita nuoria aikuisia ja harjoitella sosiaalisia taitoja. Yleisesti kokemus palveluista tuntui olevan, että ensin on pitänyt itse osata sanoittaa yksinäisyytensä, ja vasta tämän jälkeen on osattu ohjata esimerkiksi avoimeen toimintaan tai vertaisryhmään.
Vinkiksi nuoret aikuiset antoivat, että yksinäisyyden puheeksi ottamista ei tarvitse ammattilaisena pelätä, mutta keskusteluun on oltava jollain lailla varautunut. Jos ammattilainen kysyy yksinäisyydestä, hänen täytyy pystyä tarjoamaan myös jatkoa ja apua. “Oletko yksinäinen?” koettiin liian epätavalliseksi ja abstraktiksi kysymykseksi. Siihen saattaa olla vaikea vastata, koska siihen ei ole mallivastausta. Liian suora ja yllättävä kysymys voi aiheuttaa paniikki- tai ahdistuskohtauksen. Asian voi ottaa epäsuorasti esille esimerkiksi kysymällä, onko nuorella aikuisella tekemistä. Kuitenkin on hyvä huomioida, että vaikka päivissä olisi tekemistä, se ei automaattisesti tarkoita, ettei voisi olla yksinäinen. Yleisesti kuitenkin koettiin, että kevyt kysymys ajanvietosta voi avata keskustelua yksinäisyyden kokemuksen ympäriltä.
Haasteeksi nähtiin, että nuorena aikuisena on vaikea saada kavereita. Kun nuori täyttää 18 vuotta, hän jää yhtäkkiä omilleen ja yksin. Palvelut muuttuvat, asiakkuussuhteet katkeavat ja monista asioista tulee maksullisia. Nuoret aikuiset kokivat, ettei kaupungin ja järjestöjen tarjoamista palveluista ole tarpeeksi selkeää tietoa esillä. Ehdotettiin, että kaupunki voisi lähettää juuri paikkakunnalle muuttaneille sekä koulutuksen tai työelämän ulkopuolella oleville nuorille aikuisille viestin, jossa kerrotaan nuorille aikuisille suunnatuista kohtaamispaikoista, ryhmistä sekä avoimesta toiminnasta omalla asuinalueella.
Nuorten aikuisten ajatukset vahvistivat omia ajatuksiamme matalan kynnyksen palveluiden merkityksestä. Matalan kynnyksen toiminnalla voi olla niin ennaltaehkäisevää, ylläpitävää kuin korjaavaakin vaikutusta, jolla voi olla suuri merkitys kaikkeen koettuun hyvinvointiin. Suuretkin muutokset voivat saada alkunsa näennäisesti pienistä asioista kuten siitä, että on löytänyt jonnekin - esimerkiksi yhteisöön, johon kokee kuuluvansa.
Lue lisää:
Kirjoittajat:
Jemina Rouhiainen Kehittämiskoordinaattori Vantaan ja Keravan hyvinvointialue
Milla Ruuskayksinäisyystyön suunnittelija Suomen punainen risti