Salli evästeet, jotta voit käyttää automaattisia käännöksiä
VAKEn sairaalapalveluissa akuuttihoidon osastolla työskentelevä Mark Sabal on ensimmäinen kansainvälisen rekrytoinnin kautta palkattu sairaanhoitaja, joka on saanut Lupa- ja valvontaviraston myöntämän sairaanhoitajan laillistumispäätöksen.
Mark Sabalin mielestä Suomessa työn ja vapaa-ajan tasapaino on kohdallaan.
Filippiineiltä Cagayan de Orosta kotoisin oleva Mark Sabal on yksi VAKEn yhteistyössä Seure Henkilöstöpalvelut Oy:n ja Henkilöstöpalvelu Silkkitie Oy:n kanssa kansainvälisen rekrytointihankkeen kautta Suomeen vuonna 2022 saapuneista filippiiniläisistä sairaanhoitajista.
Mark Sabal on saanut tammikuussa 2026 Lupa- ja valvontaviraston (entinen Valvira) myöntämän laillistumispäätöksen toimia sairaanhoitajana Suomessa.
”Tunnelmani valmistumisesta olivat ristiriitaiset, mutta pääosin hyvin positiiviset. Olin erittäin onnellinen ja ylpeä siitä, että kolmen vuoden haasteiden, opiskelun ja ponnistelujen jälkeen sain Valviran päätöksen toimia laillistuneena sairaanhoitajana Suomessa. Samalla ymmärsin, että tämä on vasta uuden vaiheen alku – edessä on entistä suurempia vastuita ja uusia haasteita työelämässä”, Mark kertoo tunnelmistaan.
Aiemmin Mark työskenteli ja matkusteli paljon asuessaan Arabiemiraateissa. Lentokentällä nähty tilanne antoi Markille kipinän hakea töihin Suomeen.
”Eräänä päivänä olin Dubain kansainvälisellä lentokentällä matkalla kotimaahani lomalle. Lentokenttä oli hyvin meluisa ja täynnä ihmisiä, mutta kiinnitin huomiota Finnairin lähtöselvitystiskille. Ihmiset olivat hiljaisia, jonotus sujui rauhallisesti ja järjestelmällisesti, ja he vaikuttivat hyvin kohteliailta ja toisiaan kunnioittavilta. Tämä teki minuun vahvan vaikutuksen suomalaisista. Kun myöhemmin näin Facebookissa työpaikkailmoituksen Suomeen, päätin hakea heti”, Mark kertoo.
Markin ensivaikutelma Suomesta oli myönteinen ja hän koki, että Suomi on erittäin rauhallinen ja turvallinen maa, jossa luonto on lähellä.
”Täällä myös työn ja vapaa-ajan tasapaino on hyvä. Vaikka suomalaiset ovat usein rauhallisia ja pidättyväisiä, he ovat kohteliaita, kunnioittavia ja valmiita auttamaan muita”, Mark sanoo.
Mark oli valmistunut kotimaassaan Filippiineillä sairaanhoitajaksi ja työskennellyt alalla myös Arabiemiraateissa. Opiskelu Suomessa erosi monin tavoin Markin aiemmista kokemuksista.
”Sairaanhoitajaksi opiskelu Suomessa oli kokonaisuudessaan hyvä ja opettavainen kokemus. Opin paljon uutta Suomen terveydenhuoltojärjestelmästä ja työskentelytavoista. Tämä toi opiskeluun uusia näkökulmia ja oppimismahdollisuuksia”, Mark kertoo.
Opinnoissa suurimpana haasteena oli kielimuuri. Ennen saapumistaan Suomeen Mark oli tehnyt kieliopintoja verkko-opiskelumuodossa ja kieliopinnot olivat hyvin lyhyet.
”Suomeen tullessani kielitaitoni oli vielä hyvin perustasolla. Lisäksi työskentelin samaan aikaan vanhustenkeskuksessa ja opiskelin, mikä teki arjesta vaativaa ja ajoittain kuormittavaa. Tämä vaati paljon sitoutumista ja ajanhallintaa”, Mark kertoo.
Suomeen ulkomailta terveysalan töihin muuttoa harkitsevalle Markilla on neuvoja liittyen suomen kielen opiskeluun ja uusiin toimintatapoihin.
”Suosittelisin valmistautumaan hyvin kielen opiskeluun, sillä suomi auttaa paljon työssä ja arjessa. Kannattaa olla avoin uusille tavoille ja suomalaisille hoitokäytännöille. On tärkeää olla utelias, oppimishaluinen ja valmis tekemään yhteistyötä muiden kanssa. Myönteinen asenne ja kiinnostus kehittyä ammatillisesti auttavat sopeutumaan ja onnistumaan Suomessa terveysalan työssä”, Mark sanoo.
Mark työllistyi Suomeen saapuessaan aluksi vanhusten palveluihin. Työyksikössä hänet otettiin lämpimästi vastaan, ja perehdytykseen oli valmistauduttu huolellisesti. Lisäksi VAKEn kummitoiminta kansainvälisesti rekrytoiduille työntekijöille oli isona tukena.
”Minua tuettiin perehdytyksessä hyvin. Sain selkeää ohjausta työtehtäviin ja työyhteisö otti minut ystävällisesti vastaan, mikä helpotti sopeutumista. Olen erittäin kiitollinen kummitoiminnan koordinaattoreillemme Tuija Vilkolle ja Kati Pajarille heidän hyvästä tuestaan ja ohjauksestaan tämän matkan alusta asti”, Mark kiittelee.
Mark kokee oppineensa työssään suomalaisista hoitokäytännöistä, asiakaslähtöisestä hoidosta sekä siitä millaista laadukas ikääntyneiden palvelu on. Mark kehuu myös työyhteisöään, joka on ollut kannustava ja jossa hän on päässyt tekemään yhteistyötä moniammatillisten tiimien kanssa.
”Työssäni onnistumista ovat auttaneet tukea antavat työkaverit. Myös oma motivaatio, halu oppia ja hyvä yhteistyö työyhteisössä ovat olleet tärkeitä. Kaiken kaikkiaan työskentely VAKEssa on vahvistanut osaamistani, itseluottamustani ja sitoutumistani turvallisen ja laadukkaan hoidon tarjoamiseen”, Mark lisää.