Salli evästeet, jotta voit käyttää automaattisia käännöksiä
Hannu, Esa ja Touko Laitinen, vantaalaisveljekset neljänkympin molemmin puolin, ovat kaikki palomiehiä ja kaikki töissä Keski-Uudenmaan pelastuslaitoksella. Miten ihmeessä näin on päässyt käymään?
Esa, Hannu ja Touko Laitinen
Tarinan alkupiste paikantuu hetkeen, kun ysiluokkalainen Esa esitteli isälle koulussa tekemäänsä esitelmää palomiehen ammatista. Aihe oli valikoitunut sattumalta. ”Rankka työ – rankat huvit” -mielikuva väritti isän asennetta ammattia kohtaan.
”Oli niin negatiivinen vastaanotto isältä, että siitä sai hyvät kantimet”, Esa nauraa.
Nyt Hannu työskentelee pelastuskeskuksella kolmosvuorossa, Esa samalla asemalla nelosvuorossa ja Touko Havukoskella kakkosvuorossa. Elämä on asettunut Martinlaaksosta lähtöisin olevilla veljeksillä kovin samankaltaiseksi. Kaikilla on kolmi-nelipäinen lapsikatras, vaimot työskentelevät terveydenhuoltoalalla, ja Esan ja Toukon perheet asuvat yhdessä rakennetussa paritalossakin. Veljekset itsekin hieman kummastelevat tilannetta.
”En usko, että meillä olisi ollut mitään ongelmaa kannustaa ja tukea toisiamme, vaikka elämät olisivat muotoutuneet keskenään ihan erilaisiksi. Ymmärrystä muihinkin valintoihin olisi varmasti ollut”, he toteavat.
Tiivis kolmikko työskenteli lukio- ja ammattikouluopintojen jälkeen samassa työpaikassa maaperätutkimusten parissa. Vanhempi työkaveri kannusti Esaa hakemaan opiskelemaan pelastusalaa, ja sen myötä muutkin veljekset innostuivat. Esa ja Touko opiskelivat palomiehiksi Kuopiossa ja Hannu Helsingissä. Palomiehen tehokas koulutus, jossa mennään tekeminen edellä, oli veljesten mieleen.
”Vaikea keksiä yhtä lyhyttä koulutusta, joka johtaisi yhtä arvostettuun ammattiin”, he toteavat.
Esa ja Touko tulivat suoraan opintojen jälkeen Keski-Uudenmaan pelastuslaitokselle töihin. Hannu työskenteli useamman vuoden Helsingissä, mutta lopulta veljet saivat houkuteltua hänetkin Vantaalle.
Esa ja Hannu kokevat vesisukellusmahdollisuuden Keski-Uudellamaalla isoksi plussaksi.
”Sukeltajakoulutus ja -työ on hyvä lisä. Se kehittää omaa toimintaa ja nostaa vaatimustasoa eteenpäin kohti aktiivista, fyysistä suorituskykyä”, Esa sanoo.
Toukolle ensihoito on tuonut lisähaastetta ja vaihtelua palopuoleen. Nyt tämä osuus jää ensihoidon muutosten takia pois tehtävistä. Hannu ja Esa ovat koettaneet houkutella Toukoakin vesisukeltajarinkiin. Sukellustehtävät vaatisivat kuitenkin aseman vaihtoa.
”Olen tykännyt niin paljon omasta vuorosta ja Havukosken asemasta, etten haluaisi lähteä täältä pois”, Touko pohtii.
Työkaveri nappasi Esasta ja Toukosta yhteiskuvan, kun Esa oli tekemässä tuurausta ja he sattuivat samalle keikalle.
Hannu, Esa ja Touko puhuvat silloin tällöin vapaallakin työasioista, etenkin hankalia keikkoja käydään läpi. Syvällinen ymmärrys ja tuki ovat korvaamattomia.
Touko summaa: ”En halua yhtään vähätellä oman vuoron sisäistä yhteyttä ja tukea, mutta tämä yhteys omien veljien kanssa on vielä aivan ainutlaatuinen lisä siihen päälle”.
Pelastusalan työvuororytmi aiheuttaa välillä haasteita työ- ja perhe-elämän yhdistämiselle. Kun arjen painekattila meinaa räjähtää, hälytetään veljet apuun ”Huutolenkki”-WhatsApp-ryhmässä, ja lähdetään porukalla parantamaan mielenterveyttä.
”Siellä on sitten kolme ukkoa hölkällä, ja huuto kuuluu kilometrin päähän, kun kukin paasaa milloin mistäkin pinnalla olevasta asiasta”, veljekset nauravat.
Asioita purkaessa huomataan usein, että tilanne on muillakin sama. Juttelemalla he koettavat nähdä asioiden yli ja löytää ratkaisuja.
Isä varoitti aikanaan palomiesten huonoista elintavoista, mutta veljekset hakeutuivat alalle juuri siksi, että ammatissa voi pitää kuntoa ja terveyttä yllä. Asiat ovat muuttuneet terveempää suuntaan niin fyysisen kuin henkisenkin puolen suhteen. Juttelu ja avoimuus ovat Laitisten mielestä läsnä nykyään enemmän myös koko pelastusalalla.
Esa muistelee, että pelastusopistossa opettajat kertoivat oppilaille totuutena, että parisuhteet eivät voi tällä alalla kestää. Laitisilla kuitenkin on noin kymmenvuotiset liitot takana ja pirtit täynnä pieniä. Veljien tuen lisäksi myös työyhteisön tuella on iso merkitys.
”Enää ei jouduta kantamaan sitä henkistä kuormaa, mitä vanhoilla palomiehillä oli. Tänä päivänä keikat puretaan, ja työvuoron keskinäinen yhteys on luja, mikä konkretisoituu keskusteluissa keikan jälkeen”, veljekset toteavat.
Työkavereiden kesken ei puhuta vain rankoista keikoista, vaan jaetaan ja puretaan myös kuormitusta, mitä esimerkiksi 24 tunnin työvuororytmin ja siviilielämän yhdistäminen aiheuttavat.
”Ei tule mieleen toista ammattia, jossa yhteys työkavereihin muodostuu niin syväksi. Vuorokauden kestävässä työvuorossa ihminen tulee nähtyä niin monenlaisissa tilanteissa, sekä tiukoissa paikoissa että rennommissa hetkissä, ettei itseään voi pukea mihinkään rooliin. Se synnyttää avoimuutta”, Esa toteaa.
Isänkin mielipide palomiehen ammatista on jo aikoja sitten muuttunut. Nykyään hän kertoo kaikille ylpeänä pojistaan.