Vantaan ja Keravan alueen maksuttomat joulun ja uuden vuoden tapahtumat ja palvelut

Ajankohtaista

Asiasanat

LapsetNuoretPerheetTyöikäiset

Vantaalla ja Keravalla on joulun ja uuden vuoden aikaan tapahtumia ja palveluja, joissa on mahdollista kohdata muita ihmisiä, syödä yhteinen jouluateria tai saada muuta tekemistä päiviin. Tarkista aika- ja paikkatiedot ennen osallistumista mahdollisten muutosten vuoksi järjestäjän verkkosivustolta tai kaupunkien tapahtumakalentereista.

AIkuinen ja lapsi asettavat punaisen pallon joulukuuseen.

Joulun ja muiden juhlapyhien aikaan yksinäisyyden kokemus voi korostua, sillä juhlapäivien ympärille on rakentunut vahva yhteisöllisyyden ja perheen merkitys.

Vantaalla ja Keravalla monet eri toimijat tarjoavat erilaisia kohtaamispaikkoja ja tapahtumia, joissa ihmiset voivat löytää toistensa luo ja tulla kohdatuksi.

Olemme koonneet esimerkkejä maksuttomista tapahtumista ja auttavista puhelimista, jotka voivat olla tukenasi joulun ja vuoden vaihteen aikaan. Tarkistathan ajantasaiset tiedot ja mahdolliset muutokset tapahtumien ja palvelujen järjestäjien verkkosivustoilta.

Löydät eri toimijoiden palveluita myös seuraavista paikoista:

Jouluruokailut, -juhlat ja kohtaamispaikat:

  • 18.12. Yhteisen pöydän joulujuhla ja -ruokailu Hämeenkylän kirkolla. Ohjelmaa klo 10.45 alkaen Lisätietoa: www.vantaanseurakunnat.fi/osallistu/vantaanjoulu
  • 20.12. Hyvät Tuulet ry:n kohtaamispaikka Lauhatuulessa Joulupuuro sekä kinkkubingo. Lisätietoa:  www.hyvattuulet.fi
  • Jouluaattona 24.12. Vantaan joulurauhan julistus Tikkurilassa. Ohjelmaa klo 11–13. Vantaan kaupungintalon edusta. Joulupuuroa ja -glögiä. Lisätietoa: Vantaan tapahtumakalenteri
  • Jouluaattona 24.12. Joulujuhla vähävaraisille ja yksinäisille Keravalla Sompion koululla. Ohjelmaa klo 13–15. Keravan kaupunginjohtajan joulujuhlassa on tarjolla perinteisiä joulupöydän antimia, viihdyttäviä musiikkiesityksiä, joulun sanomaa ja hyvää seuraa sekä lämminhenkistä yhdessäoloa. Lisätietoa: Keravan tapahtumakalenteri
  • Jouluaattona 24.12. Jouluaatto Tikkurilan kirkolla. Vietätkö yksin joulua? Tule aatonviettoon Tikkurilan kirkolle. Ohjelmaa 12.30–15.30. Ilmoittaudu ajalla 25.11.–16.12. diakonia.tikkurila@evl.fi tai p. 050 439 9651 (jätäthän vastaajaan yhteystietosi).
  • Jouluaattona 24.12., joulupäivänä 25.12. ja tapaninpäivänä 26.12. Koivukylän asukastila Kirnun joulukahvila: jouluaattona klo 14–20, joulupäivänä ja tapaninpäivänä klo 10–16. Lisätietoa: Toimiva Koivukylä-Toimari ry., kaunipau@gmail.com, 0504536364
  • Joulupäivänä 25.12. Keravan Katupappilan Olohuoneessa joulunviettoa. Ohjelmaa klo 12–14. Lisätietoa: www.keravanseurakunta.fi/joulu

Maksuttomia tapahtumia ja konsertteja

  • 7.–22.12. Winterfest-talvitori on Vantaan kaupungin järjestämä tapahtuma. Asematie 17, Vantaa. Maksutonta ohjelmaa päivittäin. Lisätietoa: www.vantaa.fi/winterfest
  • 20.12. klo 14–15 Tikkurilan kirjasto: Neljä yötä jouluun -konsertti: Tapahtuma on kaikille avoin ja maksuton, ja sen järjestävät yhteistyössä Vantaan ja Keravan hyvinvointialue, Eläkeliitto ja Vantaan kaupunki. Lisätietoa: Vantaan tapahtumakalenteri
  • 21.12. klo 19–20: Keravan seurakunta: Rejoice! Joulun tarina barokkimusiikin sävelin. Lisätietoa: Keravan tapahtumakalenteri
  • 21.12. klo 18–19 Myyrmäen kirkko: Kamarikuoro Qoro Quandon JouluQ-konsertti. Lisätietoa: Vantaan tapahtumakalenteri
  • 21.12. klo 18–19.30 Korson kirkko: Korson Mieslaulajien joulukonsertti. Lisätietoa: Vantaan tapahtumakalenteri Vantaan seurakuntien joulutapahtumia voi seurata myös verkossa. Lisätietoa: www.vantaanseurakunnat.fi/osallistu/vantaanjoulu/
  • 30.12. klo 17–17.45 Keravan kirjasto: Talven ihmemaa - koko perheen musiikkiseikkailu. Lisätietoa: Keravan tapahtumakalenteri
  • 31.12. klo 18.00. Vantaa 50 -juhlavuoden päättäjäiset, Myyrmäen Paalutori. Lisätietoa: Vantaan tapahtumakalenteri
  • 31.12. Hyvät Tuulet ry:n kohtaamispaikka Lauhatuulessa ja Myöhätuulessa Uuden vuoden juhlat. Lisätietoa: www.hyvattuulet.fi
  • 31.12. klo 18.00: Uuden vuoden ilotulitus Aurinkomäellä Keravalla. Keravan kaupunki järjestää lapsiperheille sopivaan katseluaikaan ilotulituksen.

Ruoka-apua

Ruoka-apu.fi-sivustolta löydät alueen ruokakassi- ja hävikkiruokajakojen aikataulut.

Kierrätysjoululahjoja lapsille

  • MLL Uudenmaan piirin kohtaamispaikat:
    • Onnila Kerava, 044 766 1811
    • Hakunilan lasten ja perheiden yhteisötalo, 044 4918685
    • Koivukylän avoin kohtaamispaikka, 044 901 2555 ja 044 901 2554

Auttavia puhelimia ja chat-palveluita 

  • Lapsille, nuorille ja nuorille aikuisille:
    • MLL:n Lasten ja nuorten puhelin numerossa 116 111 päivystää maksutta jokaisena päivänä maanantaista perjantaihin kello 14–20, lauantaisin ja sunnuntaisin kello 17–20. Tarkoitettu alle 25-vuotiaille lapsille ja nuorille
    • Barn- och ungdomstelefonen besvaras på svenska på numret 0800 96 116 på måndagar och tisdagar från 14.00 till 17.00, på onsdagar och torsdagar kl. 14.00–20.00
    • Nuorten tukilinja 116 111 päivystää maanantaista perjantaihin klo 20–00. Tarkoituksena on tukea itsetuhoisuudesta, väkivallasta, mielenterveysongelmista tai muista vaikeista tilanteista kärsiviä nuoria, jotka tarvitsevat ammattilaisen apua.
    • Lapset ja nuoret voivat ottaa yhteyttä MLL:n aikuiseen päivystäjään myös chatin kautta. Chat on avoinna joka päivä kello 17–20. www.nuortennetti.fi
    • Sekasin Chat palvelee osoitteessa sekasin247.fi 12–29-vuotiaita.
  • Senioreille suunnattu Aamukorva on puhelinpalvelu, josta saat luotettavan kuulijan ja keskustelukumppanin aamun varhaisina tunteina. Aamukorva 09 2312 0210, kuuntelee joka aamu klo 6–8, myös jouluna
  • Evankelisluterilaisen kirkon keskusteluavun palveleva puhelin toimii numerossa 0400 221 180 (avoinna joka päivä klo 18–24). Operaattorisi veloittaa puhelusta liittymäsopimuksesi mukaan pvm/mpm)
  • MIELI ry:n Kriisipuhelin päivystää 24 tuntia vuorokaudessa joka päivä numerossa 09 2525 0111.

Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen palvelut löydät osoitteesta vakehyva.fi.

Listauksen on koonnut Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen VAKEhyva -Hyvät palvelut -hanke, HyväHyte (Euroopan Unionin rahoittama). Lisätietoa: vakehyva.fi/fi/HYTE.

Euroopan unionin rahoittama