Salli evästeet, jotta voit käyttää automaattisia käännöksiä
Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen (VAKE) vammaisten palvelupäätösten käsittelyssä ollut ruuhka on saatu purettua. Käsittelyajat ovat nyt lakisääteisellä tasolla.
Vammaisten palvelupäätösten käsittelyssä oli VAKEssa aiemmin merkittävää ruuhkaa, ja myös liikkumisen tuen päätökset olivat ruuhkautuneet. Ruuhkasta on uutisoitu verkkosivuilla.
Ruuhka on nyt purettu niin vammaisten palvelupäätösten kuin liikkumisen tuen päätöstenkin osalta.
”Henkilöstömme on tehnyt hartiavoimin töitä ruuhkan purkamiseksi. Tavoitteemme oli purkaa 15.3.2026 mennessä, ja siinä myös onnistuimme”, kertoo vammaisten ja vanhusten palvelujen toimialajohtaja Minna Lahnalampi-Lahtinen.
Ruuhkaa purettiin muun muassa sujuvoittamalla prosesseja, lisäämällä työn priorisointia sekä tiivistämällä yhteistyötä iäkkäiden asiakasohjauksen kanssa.
Tavoitteena oli palauttaa palvelujen sujuvuus ja varmistaa, että asiakkaat saavat palvelutarpeen arvioinnit ja päätökset kohtuullisessa ajassa. Nyt tähän tavoitteeseen on päästy.
”Olen erittäin kiitollinen henkilöstöllemme työstä, jonka he ovat tehneet ruuhkan purkamiseksi. Osaava henkilöstömme mahdollisti ruuhkan purkamisen”, Lahnalampi-Lahtinen sanoo.
Vammaisten palvelupäätösten ja liikkumisen tuen ruuhkautuminen johtui muun muassa yhteydenottojen määrän kasvusta sekä vammaispalvelulain muutoksesta, joka toi mukanaan esimerkiksi uusia palveluja.