Vapaaehtoiseksi tukihenkilöksi

Etsimme kaikenikäisiä aikuisia tukihenkilöiksi Vantaalla tai Keravalla asuville lapsille ja nuorille!

Kuvassa poika istuu yksin käyttämässä kännykkää kiviportailla. Pojan vasemmalla puolella on aikuisen läpinäkyvä hahmo ja ääriviivat. Kuvan ylälaidassa on teksti "Sopisitko tähän?" sekä sen alapuolella "Etsimme tukihenkilöitä lapsille ja nuorille".

Tukihenkilöt ovat koulutettuja vapaaehtoisia, jotka tapaavat tuettavaa lasta tai nuorta keskimäärin kaksi kertaa kuukaudessa mukavan ja rennon olemisen, yhdessäolon tai tekemisen merkeissä. Tukihenkilöltä ei vaadita erityistaitoja, vaan tavallinen yhdessäolo riittää.

 

MITEN PÄÄSEN TUKIHENKILÖKSI?

1. YHTEYDENOTTO
Täytä yhteydenottolomake tästä linkistä

2. HAASTATTELU
Olemme sinuun yhteydessä haastatteluajan sopimiseksi

3. KURSSI
Osallistut kurssille, jossa saat koulutuksen toimintaan

4. TUKIJANA ALOITTAMINEN
Etsimme sinulle sopivan tuettavan kuunnellen toiveitasi esim. sijainnista

TÄYTÄ YHTEYDENOTTOLOMAKE

Haastattelun sopiminen, lisätietojen kysyminen tai kurssille osallistuminen ei sido sinua vielä mihinkään, vaan lopullinen päätös toimintaan osallistumisesta sekä sitoutumisesta tehdään kurssin jälkeen. 

Kurssi sisältää 2 lauantaina järjestettävää lähipäivää Koivukylässä sekä 2 Teams etäiltaa

 

Tuettava nuori kertoo tukisuhteesta: Käydään usein syömässä. Voitaisiin varmaan tehdä muutakin, mutta syödessä on helppo jutella. Se on ollut tärkeää.

SEURAAVAN KURSSIN AJANKOHTA :

la 27.4. (läsnä päivä 9-15 Koivukylässä) 
ti 7.5. (Teams-ilta 17.30-19.30)
ti 14.5. (Teams-ilta 17.30-19.30) 
la 18.5. (läsnäpäivä 9-15 Koivukylässä)

 

MITÄ TARJOAMME TUKIHENKILÖILLE?

 

Vapaaehtoinen tukihenkilö kertoo tukisuhteesta: Ulkona oli pimeää ja satoi räntää. Ajettiin Mäkkärin autokaistalle ja syötiin parkkipaikalla autossa. Juttua riitti ja meillä oli hauskaa!

Tukihenkilönä saat…

  • tehtävään koulutuksen
  • vapaaehtoisten yhteisön yhteiset tapahtumat
  • koordinaattorien tuen
  • pienen palkkio ja kulukorvauksen
  • ikimuistoisia kokemuksia tukisuhteestasi

 

SOVELLUNKO TUKIHENKILÖKSI?

Tukihenkilöksi soveltuvat kaikenikäiset aikuiset, jotka...

  • ovat halukkaita toimimaan tukena lapselle tai nuorelle
  • ovat tasapainoisessa elämäntilanteessa
  • kokevat omaavansa tarpeeksi voimavaroja tukea lasta tai nuorta
  • pystyvät antamaan aikaansa ja rakentamaan pitkäkestoista luottamussuhdetta
  • pystyvät sitoutumaan tehtävään vähintään vuodeksi

 

Asiat, jotka siirtävät/estävät tukihenkilönä toimimisen aloittamista:

  • oman lapsen voimassaoleva lastensuojelun asiakkuus 
  • oman lapsen voimassa oleva sosiaalihuollon asiakkuus (esim. perhetyön meneillään oleva työskentely, omalla lapsella tukihenkilö)
  • akuutti päihde- tai mielenterveysongelma
  • kriisi omassa elämäntilanteessa
  • rikollinen elämäntapa

Pohdimme myös yhdessä haastattelun yhteydessä, onko sinulla esteitä toimia tukihenkilönä.

Tukihenkilö kertoo tukisuhteesta: Kesällä käytiin Korkeasaaressa. Ei tule näin aikuisena lähdettyä Korkeasaareen, mutta se oli niin mahtavaa. On muka niin kiireinen muuten.

Olisiko teistä sittenkin tukiperheeksi?

Lisätietoja

Avainsanat

Vapaaehtoistoiminta