Salli evästeet, jotta voit käyttää automaattisia käännöksiä
Pirjo Harisella on takanaan 40-vuotinen, monipuolinen ja vaiheikas työura Vantaan kaupungilla ja VAKEssa. Ura alkoi lastenhoitajana 1980‑luvulla ja on kulkenut hoitotyön, kouluttautumisen, projektityön ja suurten tietojärjestelmäuudistusten kautta tietohallinnon asiantuntijatehtäviin. Eläkkeelle
Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen aluehallitus kokoontui tiistaina 26.5.2026. Kokouksessa käsiteltiin hyvinvointialueen taloustilannetta ja tulevien vuosien suunnittelua, laajaa toimitilakokonaisuutta sekä useita valtuustoaloitteita, jotka koskevat palvelujen kehittämistä ja saatavuutta eri
Tällä viikolla järjestettiin Tuusulassa TAITAJA 2026 –kisan finaali. Kyseessä on suuri valtakunnallinen tapahtuma, jossa kilpailevat aiemmissa osakilpailuista ja semifinaaleista finaalivaiheeseen päässeet kilpailijat. Kilpailevia lajeja on paljon. Kilpailun järjestelyistä vastasi tänä vuonna Keuda.
Uudenmaan hyvinvointipolut -hankkeen esiselvitys osoittaa, että vieraskielisten asukkaiden elintapaohjauksessa tärkeintä ei ole kulttuurien yksityiskohtainen tuntemus, vaan selkeä ja ymmärrettävä kohtaaminen.
Kun annat meille palautetta, saamme arvokasta tietoa onnistumisista sekä niistä asioista, joita meidän tulee toiminnassamme kehittää.
Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen alueellinen hyvinvointisuunnitelma vuosille 2026–2030 on valmistelussa, ja suunnitelman luonnos on nyt kommentoitavana.
Vantaan ja Keravan hyvinvointialue (VAKE) ottaa päivitetyt palvelusetelit käyttöön ikääntyneiden ympärivuorokautisessa palveluasumisessa 1.5.2026 alkaen. Samasta päivästä lähtien palveluntuottajat voivat hakeutua palvelusetelituottajiksi.
Käytämme 19.3.2026 alkaen tekstiviesteissä lähettäjänimeä VAKE.
Hallituksen rahoituslain muutosesitys leikkaisi Uudenmaan sosiaali-, terveys- ja pelastuspalvelujen rahoitusta peräti 200 miljoonaa euroa.
Vantaan ja Keravan hyvinvointialue (VAKE) on valinnut kaksi uutta johtajaa konsernipalveluiden toimialalle.