Lapsiperheiden avoimet kohtaamispaikat

leikkipaikka

Kohtaamispaikka on kaikille lapsiperheille tarkoitettu yhteinen tila, jonne on helppo ja mukava tulla. Kohtaamispaikassa voi tavata monipuolisten lapsiperheiden palveluiden henkilökunnan lisäksi järjestöjen työntekijöitä sekä vapaaehtoisia.

Toiminta on sinulle maksutonta eikä vaadi ennakkoilmoittautumista.

Avoimien kohtaamispaikkojen toimintaan lapset osallistuvat yhdessä vanhempiensa kanssa. Toiminta sisältää vapaata yhdessäoloa ja leikkimistä sekä esimerkiksi taito- ja taideaiheita, musiikkia, liikuntaa ja retkiä. Paikan päällä on nähtävillä tarkempi viikko- ja kuukausiohjelma siitä, mitä kulloinkin on luvassa. Osa avoimista kohtaamispaikoista löytyy myös Facebookista. Vanhemmilla on myös mahdollisuus saada tukea ja keskustella kasvatuksesta, lapsen kehityksestä ja lapsiperheen arjesta.

Kartta lapsiperheiden avoimista kohtaamispaikoista

Avoimet kohtaamispaikat