Mistä saan apua tilanteeseeni?

Etiketter

LapsetNuoretPerheetTyöikäiset

Väkivalta on sosiaalinen ongelma, joka vaikuttaa haitallisesti koko siihen yhteisöön, jossa sitä ilmenee. Sekä väkivallan kokijoille, todistajille että tekijöille on tarjolla apua. Väkivallan kokemukset kannattaa ottaa puheeksi mahdollisimman matalalla kynnyksellä.

Tuen ja avun tarve on aina yksilöllistä. Kun kohtaat sosiaali- tai terveysalan ammattilaisen, kerro rohkeasti, mikäli lähisuhteissasi on väkivaltaa. Voitte yhdessä pohtia, miten voit lisätä omaa turvallisuuttasi tai ratkaista ongelmasi. 

Myös aikaisemmin tapahtuneista väkivallan kokemuksista kannattaa puhua, jos ne ovat jääneet käsittelemättä ja vaikuttavat negatiivisesti elämääsi. 

Voit hakeutua myös oma-aloitteisesti itsellesi hyödyllisten palvelujen pariin. 

Apua lapsiperheille 

Perheesi tilanteeseen sopivaa apua ja tukea voit saada esimerkiksi Perheneuvolasta. Perheneuvolan palvelut tavoitat lapsiperheiden neuvonnan ja ohjauksen kautta arkisin klo 9-12, puh. 09 4191 5200. 

Väkivallaton VAKE YouTube-kanavalta löytyy myös videosarja aiheesta ”Kun lapsi lyö – Mitä teen, kun lapsi käyttäytyy väkivaltaisesti” sekä paljon muuta väkivalta-aiheeseen liittyvää videomateriaalia. 

Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen YouTube-kanavalta löytyy myös videosarja, joka tarjoaa tietoa nepsystä perheille. 

Apua nuorille 

Nuortenkeskus Nuppi palvelee 13-21-vuotiaita nuoria elämänhallintaan, mielialaan, päihteiden käyttöön tai elämänkriiseihin liittyvissä pulmissa. Nuppiin voit hakeutua esim. varaamalla ajan ma-to klo 09-11 välillä numerosta 09 41915191  

SPR:n Nuorten turvatalo Vantaa-Kerava p. 09 871 4043 / p. 050 3395413 (tekstiviestit, WhatsApp) auttaa vuorokauden ympäri, vuoden jokaisena päivänä. Turvatalo antaa nuorelle tarvittaessa turvallisen yösijan sekä auttaa keskustelun keinoin. Myös nuoren läheiset saavat tukea muun muassa vanhemmuuteen liittyvissä asioissa. 

Vantaan kaupunki on tehostanut kiusaamisen vastaista työtään. Vuoden 2023-2024 aikana Vantaalla ja Keravalla pilotoidaan voimavara-ja ratkaisukeskeistä Matkaeväitä-ryhmää kiusaamista ja väkivaltaa kokeneille nuorille. Lisätietoja ryhmästä syksyllä 2023. 

Numerot hätätilanteissa 

  • Poliisi  
    • Yleinen hätänumero Suomessa: 112  
    • Käytä vain hätätilanteissa 
  • Sosiaali- ja kriisipäivystys p. +358 9 4191 5800 
    • Kiireellinen ja välttämätön apu kaiken ikäisille 
  • Nollalinja p. 080 005 005  
    • Maksuton, anonyymi, palvelua useilla kielillä.  
    • Nollalinjasta saat tietää myös Turvakotien paikkatilanteen. 

Turvakodit (avoinna 24/7) 

Turvakotipalvelut on tarkoitettu kaikille lähisuhdeväkivaltaa tai sen uhkaa kokeneille henkilöille tai perheille. Turvakotiin voi mennä oma-aloitteisesti milloin vain. Turvakodissa oleminen on asiakkaalle maksutonta. 

Pidempiaikaista apua ja tukea 

  • Rikosuhripäivystys ma-pe 9-20 p. 116 006. Huom. Palvelua saatavilla ruotsiksi ma–pe klo 12–14. Maksuttomia tukipalveluita rikoksen uhriksi joutuneille. Juristin puhelinneuvonta0800 161 177 ma–to klo 17–19  
  • Vantaan turvakoti ry:n lähisuhdeväkivaltatyön avopalveluyksikkö (Koivula) ark. 8-16 p. 040 773 1063 Apua ja tukea kaikille väkivaltatilanteiden osapuolille, aikuisille ja lapsille. Palvelu on maksutonta. 
  • Lyömätön Linja Keski-Uusimaa, ark. p. 050 373 2822. Matalan kynnyksen keskusteluapua kaikille väkivaltatilateiden osapuolille. Palvelu on maksutonta. 
  • Miessakit ry tarjoaa mieserityisiä palveluja. Yhteystiedoista löydät suorat numerot eri toiminnoista vastaaviin tahoihin. Toimisto sijaitsee Annankadulla Helsingin keskustassa p. 09 6126 620. Palveluja mm. väkivaltaa kokeneille miehille sekä väkivaltaa käyttäneille miehille.  
    • Huom. Lyömätön linja -palveluun voivat hakeutua myös miehet, jotka pelkäävät käyttävänsä väkivaltaa tai haluavat arvioida omaa ja perheensä avun tarvetta p. 044 751 1334, s-posti: lyomaton.linja@miessakit.fi 
  • Maria Akatemia tarjoaa naiserityistä väkivaltatyötä erityisesti väkivaltaisesti käyttäytyville tytöille ja naisille. Toimipiste sijaitsee Helsingin Malmilla. p. 09 7562 2250 s-posti: toimisto@maria-akatemia.fi. Yhteystiedoista löydät sähköisen yhteydenottolomakkeen sekä suorat numerot eri toiminnoista vastaaviin tahoihin. 
  • Monika-Naiset liitto ry / Kriisikeskus Monika tarjoaa apua ja tukea väkivaltaa tai sen uhkaa kokeille maahanmuuttajataustaisille naisille useilla eri kielillä.  
    • Kriisikeskus Monikaan voi tulla ilman ajanvarausta maanantaista perjantaihin (ma-pe) kello 9-17. Vastaanottoajan voi myös varata puhelinnumerosta 0800 05058. Osoite on Hermannin Rantatie 12 A, 4. kerros, 00580 Helsinki (Kalasatama).  
    • Maksuton auttava puhelin 0800 05058 on avoinna maanantaisin (ma) kello 9-19 ja tiistaista perjantaihin (ti-pe) kello 9-16. Soittajan ei tarvitse kertoa nimeään. Puhelimeen vastaavat Kriisikeskus Monikan kriisityöntekijät. Voit myös lähettää sähköpostia kriisityöntekijöille sähköpostiosoitteeseen kriisikeskus@monikanaiset.fi  
  • Nicehearts ry tarjoaa mm. psykososiaalista tukea, palveluohjausta ja neuvontaa väkivaltaa tai sen uhkaa kokeville maahan muuttaneille naisille. Vantaan toimitila sijaitsee Tikkurilassa osoitteessa Lummetie 2, A-rappu. Lisätiedot ja yhteydenotot: Väkivaltatyön koordinaattori p. 358 44 741 7351  s-posti: johanna.snellman@nicehearts.com  
  • Lyömätön Linja Espoossa / Miehen Linja on tarkoitettu kaikille Suomeen muuttaneille miehille, jotka ovat käyttäneet tai pelkäävät käyttävänsä väkivaltaa perheessään tai muissa läheisissä suhteissa. Miehen Linjalle voi tulla keskustelemaan myös siitä, miten Suomessa toimitaan miehenä, isänä ja puolisona.  
  • Palvelut suomeksi, englanniksi, ranskaksi ja kreikaksi, tarvittaessa myös tulkin välityksellä. Tapaamisen voi sopia p. 09 276 62 8 99 tai s-postitse:  kontakti@lyomatonlinja.fi